Aurinko pilkistelee eteiseen ja muistuttaa, että on aika raivata talvitamineita sivummalle ja siirtyä kohti kevättä. Samalla kun eteistä järjestelee, voi pienillä yksityiskohdilla piristää sen tunnelmaa.
Eteisessä kaivataan usein järjestystä, pienessä tilassa säilytetään paljon tavaraa ja vaikeus on saada kaikki käytännöllisesti omille paikoilleen niin, että ne löytyvät tarvittaessa. Erilaiset säilytysratkaisut auttavat tässä.
Eteisen perustarvike on avainkaappi, josta löytyvät jokaisen avaimet. Meillä on tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa, nyt edullisesti outlet-osastoltamme saat Rivièra Maisonin rottinkisen avaintelineen, jonka alaosassa on säilytystilaa esim. kirjeille. Meillä se on toiminut näinä aikoina kätevänä paikkana maskeille, jotka lähtevät siitä näppärästi mukaan. Äskettäin saimme valikoimaan myös ihanaa Chic Antiquen avaintaulua, jossa avaimille on keraamisilla kylteillä numeroidut koukut. Ihana tuote vaikka mökille!
Muuhun säilytykseen erilaiset korit ovat mainioita. Tavarat voi kätkeä kannen alle tai valita korin, josta tuotteet näkyvät ja löytyvät nopeasti. Ib laursenin tyylikkäät kierrätyspuulaatikot toimivat myös mainiosti. Eteiseen kertyviä pikkutavaroita varten voi pöydälle sijoittaa vanhan tilimuotin, rottinkisen pikkukorin tai kirjeille ja postille sopivan telineen.
Ja kun kaikki on järjestyksessä, ei unohdeta pieniä lisämausteita. Eteiseen saa lisää tilan tuntua peileillä. Rivièra Maisonin rottinkireunainen peili on suuri ja näyttävä, kun taas Affarin pikkupeilejä voi sijoitella tilaan useampiakin. Seinille sopivat esimerkiksi Sköna tingin kasvijulisteet ja Good day and Goodbye-ovimatto toivottaa tulijan tervetulleeksi ja hyvästelee lähtiessä.
Pisteenä i:n päällä pieni pionikimppu kauniissa maljakossa tervehtii sisääntulijoita eikä vaadi sen kummempaa hoitoa.
Nyt kevät saa tulla!