Villa Vilhelmiina koki viime vuoden lopulla suuria muutoksen tuulia. Kertaheitolla vaihtuivat omistaja ja kotipaikka. Verkkokaupan varasto ja sen yhteydessä toimiva pieni puoti muuttivat Mäntsälän Sulkavalle, 1850-luvulta asti paikalla seisoneeseen hirsitaloon. Talo on aikoinaan toiminut kestikievarina, sijaitsihan se kahden tärkeän väylän risteyskohdassa. Tänä päivänä nuo tiet eivät enää ole pääväyliä, mutta meille löytää hyvinkin nopeasti Mäntsälän lisäksi vaikka Hyvinkäältä, Riihimäeltä tai Lahdestakin. Puotimme sijaitsee keskellä maaseutumaisemaa, ruuhkattomassa ympäristössä.
Tarkoitus on jatkaa Villa Vilhelmiinan toimintaa entiseen malliin sisustustuotteiden verkkokauppana ja myymälänä. Valikoimastamme löytyy laadukkaita tuotteita tunnetuilta merkeiltä kuten Rivièra Maison, Ib Laursen, Affari, Lene Bjerre, Miljörgården. Valikoimaan on jo lisätty myös personallisia käsityötuotteita kuten Beloved Brunoun uusiohopeasta käsityönä tehdyt aterimet ja Lu0ve handmaden villa- ja alpakkapipot. Mielellään myös kuulemme mitä te, asiakkaamme, kaipaisitte valikoimaan, joten toiveita ja vinkkejä saa mielellään antaa. Isoja huonekaluja meillä ei tässä vaiheessa ole tilaa varastoida, mutta tilaustavarana meiltä voi kysellä kaikkia valikoimastamme löytyvien valmistajien tuotteita.
Kestikievarimme ympärillä on suuri tontti. Sitä ei voi kutsua puutarhaksi, mutta tilaa on kasvattaa monenlaisia kasveja ja hyödyntää erilaisia luonnon materiaaleja sisustuksessa. Kesällä kerätään maljakoihin luonnonkukkia ja itse kasvatettuja kukkasia – talvella taas hyödynnetään oksia ja talventörröttäjiä täydentämään asetelmia. Kasvit ovat tärkeä osa sisustusta ja siksi haluammekin tarjota myös Villa Vilhelmiinan valikoimassa maljakoita, ruukkuja ja muita kukkien rakastamia tuotteita.
Itse asustelemme samassa rakennuksessa puodin kanssa, joten meille olet tervetullut myös aukioloaikojen ulkopuolella – soita tai laita viestiä, kun olisit tulossa, niin sovitaan aika.
Tervetuloa tutustumaan Villa Vilhelmiinaan!
Uusi puodinpitäjä Päivi